Manboy

簡介: Manboy on suomalainen rockyhtye. Yhtyeen musiikki on melankolista, brittivaikutteista poprockia. Yhtye on alun perin l?ht?isin Porista, mutt 更多>

Manboy on suomalainen rockyhtye. Yhtyeen musiikki on melankolista, brittivaikutteista poprockia. Yhtye on alun perin l?ht?isin Porista, mutta toimii t?t? nyky? Helsingiss?. Kes?ll? 2007 Manboy kiersi Eurooppaa Placebon l?mmittelyb?ndin?. Lokakuussa vuorossa oli l?mmittelykeikka brittiyhtye Musen Helsingin loppuunmyydyll? j??hallin keikalla. Debyyttialbumi Stretch Your Religion ilmestyi 2001 ja yhtye kiersi kes?n esiintym?ss? Suomen suurimmilla esiintymislavoilla. Seuraava albumi Blame the World ilmestyi vasta kolme vuotta ensilevyn j?lkeen, ja b?ndin uskottiinkin yleisesti hajonneen. Yhtye on todennut viiv?styksen johtuneen ristiriitaisuuksista silloisen levy-yhti?n kanssa. Yhtyeen kolmas levy, Majestic, ilmestyi lokakuussa 2006. Manboy oli mukana elokuvan V2 – j??tynyt enkeli tuotannossa kappaleellaan "How the World Ends". Manboyn nelj?s albumi ilmestyy maaliskuussa 2009 ja on nimelt??n Deus Protector Noster

Manboy詳細(xì)資料(以下內(nèi)容包含:Manboy 歌曲列表 專輯唱片列表等信息)
Manboy生日:

Manboy檔案之所有專輯

  • 2023年推出專輯:《freedom》
  • 2023年推出專輯:《Deus Protector Noster》